Sofia Vikman Kokoomusnaisten puheenjohtajaksi

17.11.2015

Sofia Vikman (kuvassa oikealla) valittiin Kokoomusnaisten puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Lenita Toivakkaa (kuvassa vasemmalla)

Kokoomuksen Naisten Liitto ry:n puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Sofia Vikman edustajakokouksessa Porissa 14.-15.11.2015. Vikman on toisen kauden kansanedustaja Pirkanmaalta ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen.
Vikman valittiin ensimmäisellä äänestyskierroksella. Vikman sai äänestyksessä 74 ääntä, kansanedustaja Jaana Pelkonen 50 ääntä ja lehtori Raija Lummi 2 ääntä.

 

Vikman seuraa tehtävässä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakkaa. Toivakka luopui tehtävästä kahden kauden jälkeen. Kokoomuksen Naisten Liitto ry:n puheenjohtajina ovat aiemmin toimineet MEP Henna Virkkunen ja eduskunnan varapuhemies Paula Risikko.

"Työotteeni on uusi ja raikas, mutta ammattimainen ja asiakeskeinen." Vikman kertoo.

Kokoomuksen Naisten Liiton varapuheenjohtajiksi kaudelle 2016-2017 valittiin Marjo Pakka Jyväskylästä ja Elina Suonio-Peltosalo Salosta

Liittohallituksen muiksi jäseniksi valittiin Helena Puolakka Lappeenrannasta, Liisa Juvonen Lahdesta, Marjaleena Ilmakangas Lieksasta, Carita Orlando Vantaalta, Marju Sjösten Porista, Jaana Pelkonen Helsingistä, Anna-Liisa Lämsä Oulusta, Wilhelmiina Kukkamo Lapualta ja Raija Lummi Torniosta.

Sofia Vikman