Kokoomusnaisten Toivakka: Kasvatusvastuun tasaaminen perheiden ja lasten etu

2.9.2013

Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka kiittää hallitusta kotihoidon tuen jakamisesta puoliksi molempien vanhempien kesken. Toivakan mukaan tehty päätös kannustaa pienten lasten vanhempia palaamaan nykyistä nopeammin työelämään, parantaa erityisesti naisten työmarkkina-asemaa ja kannustaa jakamaan kasvatusvastuuta nykyistä tasaisemmin vanhempien kesken. Toivakka muistuttaa, että sujuva työn ja perheen yhteen sovittaminen edellyttää myös työelämältä toimia esimerkiksi osa-aikatyön mahdollisuuksien lisäämiseksi silloin, kun työntekijöiden lapset ovat pieniä.

Toivakan mukaan kotihoidontuen kannustavuutta tulisi kuitenkin lisätä vielä entisestään siten, että hoitorahakuukaudet voisi jakaa joustavasti nykyistä pidemmälle ajalle.  Suomessa hoitorahaa voi saada vanhempainvapaan jälkeen yhtäjaksoisesti siihen asti, kun lapsi täyttää 3 vuotta, jonka jälkeen käyttämättä jääneet hoitorahakuukaudet menetetään. Toivakan mukaan hoitorahakuukausia tulisi voida käyttää joustavasti esimerkiksi siihen asti, kun lapsi täyttää 8 vuotta.

”Perheet ovat oman elämäntilanteensa parhaita asiantuntijoita, minkä vuoksi perheille tarvitaan enemmän joustavuutta järjestää arkensa parhaalla mahdollisella tavalla. Joustavampi hoitoraha mahdollistaisi sen, että vanhemmat voisivat niin halutessaan palata joustavasti töihin lasten ollessa pieniä ja jäädä taas hoitovapaalle, kun se perheelle parhaiten sopii,” Toivakka sanoo.

Lisätietoja:

Lenita Toivakka, puheenjohtaja

050-5122928