Kokoomusnaisten liittokokous: Kuntoutuksella nuorten työurat pidemmiksi
15.4.2013
Kokoomuksen Naisten Liiton liittokokous vaatii mielenterveysongelmista kärsiville nuorille kuntoutusta pitkien sairaslomien sijaan. Kokoomusnaisten mielestä on inhimillisesti täysin kestämätöntä, että Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa niin moni jää vaille kuntoutusta ja tukea toimintakyvyn palauttamiseksi. Tutkimusten mukaan yhdeksän kymmenestä alle 35-vuotiaasta ei ole saanut lääke- eikä terapiahoitoa ennen työkyvyttömyyseläkepäätöksen saamista.
”Mahdollisuus työn tekemiseen on merkittävä toimintakykyä yllä pitävä asia. Mielenterveyskuntoutujilla onkin oltava nykyistä joustavammat mahdollisuudet osallistua työelämään oman jaksamisen mukaan”, Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka esittää.
Kokoomusnaiset muistuttaa, että nuorten yhteiskuntatakuuta ei voida toteuttaa ilman merkittäviä panostuksia mielenterveyskuntoutumiseen. Jos nuori ei ole työkykyinen, hän ei voi ottaa vastaan työtä tai opiskelupaikkaa. Kokoomusnaisten mukaan yhteiskunnan on huolehdittava jokaisen oikeudesta saada tarvitsemaansa hoitoa erityisesti silloin, kun ei sitä itse jaksa tai pysty vaatimaan.
”On nuorten ja yhteiskunnan etu, että mielenterveyskuntoutumisella tuetaan myös työurien pidentämistä. Meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta pysyvästi pois työelämästä, ennen kuin työura on kunnolla alkanutkaan. Erityisesti nuorten kohdalla kuntoutumisen edellytykset ovat hyvät, jos tarjolla on oikeaa hoitoa ja tukea oikeaan aikaan”, Lenita Toivakka sanoo.
Kokoomuksen Naisten Liiton liittokokous järjestettiin Helsingissä 13.4.2013. Kokoomusnaiset järjesti kokouksen aluksi Ei hullumpi seminaari – puheenvuoroja mielenterveydestä –seminaarin, jossa alustajina olivat STM:n kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, tietokirjailija, KT Anna-Liisa Lämsä sekä Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry:n toiminnanjohtaja Pia Hytönen.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Lenita Toivakka
050 512 2928