Hämeen Kokoomusnaisten kevätkokous: Ikärasismi ei saa olla esteenä työllistymiselle
19.4.2013
Yli viisikymppisten työntekijöiden Suomessa kokema ikärasismi on jäänyt liian vähälle huomiolle. Työuria halutaan pidentää, mutta siitä huolimatta yli 50-vuotias ei yleensä pääse edes työhaastatteluun. Tätä väitettä tukevat myös työllisyystilastot, joiden mukaan yli 50-vuotiaan on vaikea työllistyä, jos hän syystä tai toisesta joutuu työelämän ulkopuolelle. Valtaosa viime vuosien tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuista on ollut yli viisikymppisiä. Viime vuoden loppupuolella yli 50-vuotiaita työttömiä oli lähes 100 000.
Hämeen Kokoomusnaiset ry; Kevätkokouksen kannanotto
Ikärasismi ei saa olla esteenä työllistymiselle
Yli viisikymppisten työntekijöiden Suomessa kokema ikärasismi on jäänyt liian vähälle huomiolle. Työuria halutaan pidentää, mutta siitä huolimatta yli 50-vuotias ei yleensä pääse edes työhaastatteluun. Tätä väitettä tukevat myös työllisyystilastot, joiden mukaan yli 50-vuotiaan on vaikea työllistyä, jos hän syystä tai toisesta joutuu työelämän ulkopuolelle. Valtaosa viime vuosien tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuista on ollut yli viisikymppisiä. Viime vuoden loppupuolella yli 50-vuotiaita työttömiä oli lähes 100 000.
Työelämän vauhdikkaan rakenteellisen muutoksen myötä vanhimmat työntekijät jäävät usein kyydistä. Työelämä vaatii uudenlaista osaamista, aiempaa koulutusta pitää täydentää tai jopa vaihtaa ammattia. Moni opiskelee omaehtoisesti uuteen ammattiin, koska työnantajat eivät ole halukkaita laittamaan yli viisikymppisiä täydennyskoulutukseen. Uudelleenkouluttautumisesta huolimatta työllistyminen ei ole taattua ja tarjolla on vain pätkätöitä. Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksen mukaan ikääntyneiden määräaikaisten työsuhteiden osuus oli Suomessa muita ikäryhmiä korkeampi. Samanaikaisesti työelämässä on pula osaavasta työvoimasta. Työelämästä ”ikäongelmien” vuoksi pudonneita uhkaa syrjäytyminen ja yhteiskunnan ulkopuolelle joutuminen.
Tosielämässä viisikymppinenkin oppii jatkuvasti uutta, pystyy muuttamaan toimintatapojaan ja tuottaa uusia ideoita. Hän on myös työhönsä sitoutunut ja hänellä on kokemusta hyvistä työnteon tavoista. Eri ikäryhmät tuovat työpaikoille erilaista osaamista, mitä ammattitaitoinen johto osaa ja ymmärtää hyödyntää tarkoituksenmukaisesti. Kaikille tulee antaa tasavertaiset mahdollisuudet osallistua työelämään ikään katsomatta. Nuoria koskeva työllistämistakuu astui voimaan tämän vuodenalussa. Samanlainen takuu pitäisi olla myös vanhemmille työttömille.
***
Lisätietoja: Hämeen Kokoomusnaiset ry:n piirihallituksen jäsenet Pirjo Savolainen gsm 040 673 2978 ja Merja Vahter gsm 0500 793 680