Hämeen Kokoomusnaiset: Yhteistyöllä ja hyvien käytäntöjen jakamisella uusia palveluita mielenterveyskuntoutukseen

31.10.2013

Joka päivä seitsemän alle 30-vuotiasta suomalaista jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyshäiriöiden vuoksi. Yksilöön kohdistuvien inhimillisten seurausten lisäksi tällä on myös merkittävä yhteiskuntaan kohdistuva taloudellinen vaikutus. Kun nuori aikuinen jää työkyvyttömyyseläkkeelle, hänen menetetyn työpanoksensa arvo on työterveyslaitoksen mukaan yli 1,5 miljoonaa euroa.

Vaikka nuori olisi todellisuudessa vain osaksi työkyvytön, päätyy hän melko nopeasti määräaikaiselle eläkkeelle kuntoutumistukien kautta. Edelleen on vallalla ilmapiiri, että ihminen on joko työkyinen tai työkyvytön, osa-aikaisia ratkaisuja ei hyödynnetä riittävästi. Pelkkä lääkehoito ja passiivinen oleminen ei edistä nuorten kuntoutumista, vaan nuorille tulisi mahdollistaa jo varhaisessa vaiheessa kohdennettuja mielenterveyspalveluja. Pitkät odotusajat kuntoutukseen pääsemiseksi ovat inhimillisesti kohtuuttomia sekä aiheuttavat kroonistumista. Nopealla reagoinnilla avuntarpeeseen lyhennetään hoitoprosessia.

Palveluja uudistettaessa tulisi tarkastella laajasti ja avoimesti eri alueilla kehitettyjä hyviä käytäntöjä. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa mielenterveyspalveluiden jonot on saatu poistettua lähes kokonaan panostamalla matalan kynnyksen palveluihin, joihin pääsee ilman lähetettä.  Palveluissa noudatetaan yhden luukun periaatetta, jolloin asiakasta ei kierrätetä eri hoitopaikkojen välillä. Matalan kynnyksen palvelun käyttöönoton myötä erikoissairaanhoidon osastopaikkojen tarve on vähentynyt 50 prosenttia ja vapautuneita resursseja on voitu suunnata avohoitoon. Yleensä palvelutason parantaminen tuo lisää kuluja, mutta Etelä- Karjalassa kehitetyllä matalan kynnyksen palvelulla on saatu kunnille tärkeitä säästöjä erikoissairaanhoidon kustannusten laskuna.  Myös palvelun laatu on parantunut merkittävästi.

Mielenterveyspalveluiden saatavuudessa sekä sisällössä on edelleen suuria alueellisia vaihteluja. Hämeen Kokoomusnaisten mielestä eroavaisuuksia on kavennettava ja palvelujen tulisi olla tasalaatuisia asiakkaille riippumatta siitä, minkä kunnan alueella hän asuu. Palvelujen kehittämisessä tulisi saada parhaat käytännöt käyttöön.

Lisätietoja: Piirihallituksen jäsen Pirjo Savolainen: gsm 040 6732978