Hämeen Kokoomusnaiset: Ennaltaehkäisevään perhetyöhön enemmän resursseja
21.12.2012
Vanhemmuus kestää koko elämän. Siitä huolimatta siihen ei juurikaan saa valmennusta. Sijaisvanhemmuuteen valmennusta saa ja sitä ennakolta vaaditaan. On käytävä monet kurssit ja luennot. Adoptiovanhemmat joutuvat osoittamaan kelpoisuutensa vanhemmuuteen monelle eri viranomaiselle.
Yhteiskunnan vaatimukset ja odotukset ovat nykypäivänä kovia ja siinä perhe jää usein toiselle sijalle. On luotava uraa, rakennettava kotia, kasvatettava lapset, ehkä rakennettava kahdesta perheestä yksi. Kaikki samalla kertaa ja samaan aikaan, oikeaoppisesti.
Vanhemmuusvalmennus pitäisi kuulu a perhettä ennakoiviin palveluihin siinä missä erilaiset muutkin valmennukset.
Tukea uuden perheen tulisi saada kotihoidon perhetyöntekijöiltä. Tämä pitäisi saada subjektiiviseksi oikeudeksi. Perhetyöntekijäkin voisi tehdä kotikäynnin, jakaa tietojaan ja elämisentaito samalla tavalla kuin esimerkiksi neuvolat tekevät pienokaisen synnyttyä perheeseen. Tämä tulisi tapahtua ilman sen kummempia ennakkokäsityksiä perheestä tai sen kykenevyydestä hoitaa tehtäväänsä.
Kaikki yhteiskunnan tekemät tukikäynnit ovat ennaltaehkäiseviä. Aikoinaan kotipalvelussa olivat kodinhoitajat, jotka käynneillään auttoivat vanhempien jaksamaan muuttuvissa elämäntilanteissa. Nyt kotihoito on keskittynyt yhä enemmän ikäihmisiin ja perheet ovat jääneet ennakoivan tuen ulkopuolelle. Tukea annetaan vasta kun elämä ei ole hallinnassa ja se on usein auttamattoman myöhään!
Hämeen Kokoomusnaiset vaatii lisää resursseja ennaltaehkäisevään perhetyöhön. Kodinhoitajapalvelut on palautettava myös lapsiperheiden ulottuville.